Elämä on hassua. Rakkautta ei ole, paitsi se oma rakkaus, jolla rakastetaan muita. Rakastan ja jopa turhan useinkin. Kesä. Ihmisiä näkee harvoin. Rakkaitaan näkee harvoin, rakastaan tuskin lainkaan. Rakasta ei ole. Se, mihin ei vastata, lakkaa olemasta, vaikka vieläkin sydämeni puristuu, kun kuulen Roosan äänen puhelimessa. Kai se on pakko kestää.

Kestää. Elämä kestää kaiken ja se kestää. Elämässä kestää vaikka mitä, vaikka sietokyky tuntuisi olevan nollissa. Kestää yksinäisyyden ja tunteiden kylmyyden. Joku väittää elämää hauraaksi, mutta unohtaa mainita, että elämä on myös ovela selviytymään vaaratilanteista. Se on liian ovela meille, emmekä pysy sen takia elämän perässä. Kesä ei kestä, se vaihtuu syksyksi.

Mihin tarvitsen mitään? Väsyttää. Kaikki on ollut ehkä turhaa. Rakkaus ei ole turha. Se on se, mikä pysyy, mutta se, mikä rakkaudesta seuraa on turhaa, koska se ei pysy. Katovaisuus on turhaa ja näin ollen myös elämä. Kesä.

Kun tulin koulusta kotiin, äiti oli kännissä. Aika ikävässä kännissä siinäkin mielessä, että heti tultuani hän alkoi haukkua minua. Sanoi minua mitättömäksi ja kelvottomaksi ihmiseksi pelkästään sen perusteella, että olin jättänyt tiskit aamulla tiskaamatta . Yritän tietysti aina olla huomioimatta niitä puheita, mutta kun ne jatkuvat taukoamatta, menee siinä viimeisetkin hermot.

Kavereiden kanssa on mennyt niin ja näin. Vetäydyn omaan yksinäisyyteen. Liika ihmisseura tuntuu rasittavalta. On muutama ystävä, joiden kanssa voi olla ilman, että olen etäinen tai että kyllästyn heidän seuraan. Näitä ihmisiä ovat: Tiia, Aukku ja Matias. Onneksi minulla on heidät.

Lähiaikoina on luvassa taas yhdet kotibileet kaverini luona. On mukavaa olla kuitenkin sen verran suosittu, että juhliin kutsutaan. Pitäisi kuitenkin olla enemmän ihmisten seurassa, jotta en erakoituisi ja jäisi lopulta yksin... Ehkä kohta, mutta nyt väsyttää liikaa.

Tomutaivas

Hengitin pölyä kuin rakkauden terälehtiä.

Kuljin hiiliä pitkin ajatellen merivettä.

En katsonut aurinkoa,

Vaikka siihen uskoin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Uskoin sadepisaroiden ropinaan,

Valon säteiden välkehdintään

Karhealla asfaltilla

Olin surullinen, enkä tiennyt.

Miksi pysähdyin sillalle

Katsomaan pudotusta.

Mika oli siellä kans, mut en mä siitä välittänyt. Sitten, kun se on tarpeeksi kännissä, niin se tulee juttelemaan mulle ja niin se teki tälläkin kertaa. Sen verran mäkin olin kännissä, että puhuin sille. Se kai luulee, et mä voisin olla niin sekaisin, et se vois jotain viel saada multa. Ei kuules onnistu ja sitä paitsi sil on muutenkin alkoholin surkastuttama penis, mikä latistaa sen latistunutta imagoa entisestään. Okei... oon ehkä vähän turhankin ilkeä, mutta Mika, se hyväksikäyttäjä, on ansainnut sen.

Mä olin paikalla kauan, aivan liian kauan, sillä ystävä, jonka kanssa olin juhliin tullut, ehti jo lähteä. Toisaalta juuri sitä olinkin toivonut, koska olin päättänyt lähteä pois Roosan kanssa ja niin teimmekin myöhään illalla.

Menimme samaa matkaa bussilla, ja kun olimme päässeet kaupungin keskustaan, vietimme vielä jonkin aikaa yhdessä odottaen Roosan bussia (sillä sen bussi tulisi ensin). Otin Roosan kaden omaani toivoen, että näin olisi lämpimämpää. Tietysi olisin halunnut, vain viedä hänet jonnekin ja suudella pitkään yöhön, mutta niin ei voinut tehdä. Hän oli niin haavoittuvainen, ilta oli kylmä ja kuu loisti oranssina taivaalla. Minun täytyy odottaa.

Tässä voisinkin esitellä hiukan blogiani. Aion kirjoittaa omasta elämästäni, sillä se on melko helppo aihe. Kirjoituksia tulee sen mukaan, mitä jaksan kirjoittaa.

Otan mielelläni vastaan kommentteja.