Harmaa päivä. Olen ollut maassa jo jonkin aikaa. Tuntuu kuin kaikki olisi pysähtynyttä. Ihmiset ovat ilkeitä. Roosan kanssa mikään ei suju. Ihan sama vaikka lähtisinkin kuas pois. mikään ei kuitenkaan muuttuisi. Tietysti tämä on sitä perinteistä liioittelua, jota aina kuulee, mutta nuo lauseet kertovat tunteistani.

Kun tulin koulusta kotiin, äiti oli kännissä. Aika ikävässä kännissä siinäkin mielessä, että heti tultuani hän alkoi haukkua minua. Sanoi minua mitättömäksi ja kelvottomaksi ihmiseksi pelkästään sen perusteella, että olin jättänyt tiskit aamulla tiskaamatta . Yritän tietysti aina olla huomioimatta niitä puheita, mutta kun ne jatkuvat taukoamatta, menee siinä viimeisetkin hermot.

Kavereiden kanssa on mennyt niin ja näin. Vetäydyn omaan yksinäisyyteen. Liika ihmisseura tuntuu rasittavalta. On muutama ystävä, joiden kanssa voi olla ilman, että olen etäinen tai että kyllästyn heidän seuraan. Näitä ihmisiä ovat: Tiia, Aukku ja Matias. Onneksi minulla on heidät.

Lähiaikoina on luvassa taas yhdet kotibileet kaverini luona. On mukavaa olla kuitenkin sen verran suosittu, että juhliin kutsutaan. Pitäisi kuitenkin olla enemmän ihmisten seurassa, jotta en erakoituisi ja jäisi lopulta yksin... Ehkä kohta, mutta nyt väsyttää liikaa.

 

Tomutaivas

 

Hengitin pölyä kuin rakkauden terälehtiä.

Kuljin hiiliä pitkin ajatellen merivettä.

En katsonut aurinkoa,

Vaikka siihen uskoin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Uskoin sadepisaroiden ropinaan,

Valon säteiden välkehdintään

Karhealla asfaltilla

Olin surullinen, enkä tiennyt.

Miksi pysähdyin sillalle

Katsomaan pudotusta.